Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Pohdintaa Sapattina 29.9.2023

Kuva
Pohdimme tänään sitä, mikä on Adonai Yeshuan ja mikä on meidän oma osuutemme sielun puhdistuksessa, jotta meistä tulee kelvollisia Hyvän Sanoman julistustyöhön. Pelastuksemme lähtökohtana on armovalinta Luemme tämän vakuudeksi jakeet Room. 8:28-30 >> 28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Elohimia rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. 29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; 30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. << Löydämme jakeista seuraavat askeleet ja tässä järjestyksessä pelastukseen valittujen sielujen saattamiseksi Pimeydestä Valkeuteen: - Elohimin rakastaminen (ihmisen oma valinta suhteessa Luojaansa) - kutsuminen (Elohimin oman aivoituksen...

Pohdintaa Sapattina 22.9.2023

Kuva
On suuri onnettomuus auringon alla, etteivät läheskään kaikki saa elää vanhoiksi ja harmaatukkaisiksi, vaan monet meistä joutuvat lähtemään ajan rajan tuolle puolen jo nuorina, jotkut jopa aivan vauvoina. On syytä muistaa sekin, että monelle ihmiselle on suuri vapautus jo nuorena siirtyä ajasta ikuisuuteen näkemästä tämän maailman pahuutta ja kokemasta tuskia. Siksi on hyvä tiedostaa, että jokaisen ihmisen elämä täällä ajassa on ainutkertaisen arvokas ja jokainen ihminen on Luojalle rakas! Miten varmaa on varjelus?   Jos olemme antaneet elämämme kokonaan Adonai Yeshualle ja hänen Pyhän Henkensä johdatettavaksi, niin hän itse, Yeshua meidän Luojamme, tulee pitämään meistä huolen koko maanpäällisen elämämme ajan. Sen jälkeen hän johdattelee meidät Paratiisissa iankaikkisen elämän lähteille, kuten Ilmestyskirjassa luvataan. Ilmestyskirja on Isä Elohimilta annettu opetukseksi ja lohdutukseksi meille kaikille Uuden Liiton pyhille. Me vanhenemme ja käymme heikoiksi   Tuon prosessin...

Pohdintaa Sapattina 15.9.2023

Kuva
  Sain tälle Sapatille aiheeksi pohtia enkelien ja ihmisten vuorovaikutusta Adonai Yeshuan ja Yehowah Elohimin tahdon toteuttamisessa, koskien ihmisten johdattamista osalliseksi pelastuksesta ja miten ne eroavat toisistaan. Toki myös Pyhällä Hengellä on ratkaiseva merkitys. Nyt tarkastelen tätä vain enkelien ja ihmisten näkökohdasta. Aluksi varoitus enkelien palvomisesta   Raamatussa on selvä ohjeistus siitä, ettei meidän tule palvoa eikä sokeasti totella enkeleitä, jotka toisinaan ilmestyvät elämäämme. Sen sijaan meidän tulee aina tutkia Hengessä, että ovatko heidän opetuksensa täysin linjassa Raamatun kanssa ja tarvittaessa testata enkeli kysymällä häneltä, että uskooko hän Hamashiach Yeshuan olevan lihaan tullut ja ristillä Saatanan kukistanut ihmisten ainoa Vapahtaja ja Korkeimman Poika. Tämä siksi, että myös Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.   Meidän tulee kuitenkin kunnioittaa enkeleitä, jotka Korkein itse lähettää meille tarvittaessa avuksemme ja pyrkiä työske...

Pohdintaa Sapattina 8.9.2023

Kuva
Ihmiselämään kuuluvat myös monenlaiset tuskat ja kärsimykset. Kukaan ei voi niiltä täysin välttyä. On hyvä itkeä silloin kun on itkun aika ja iloita silloin kun on sen aika. Kuningas Daavidin psalmien perussanoma Daavidin psalmit ovat enimmäkseen mollivoittoisia ja kuvastavat sitä valtavaa pelkoa ja ahdistusta, jonka keskellä hän joutui vuosikaudet vaeltamaan paetessaan pahan hengen riivaaman kuningas Saulin jatkuvaa vainoa saadakseen hänet murhatuksi. Niiden sanoma on tarkoitettu myös meille lopun ajan kristityille, jotka elämme ajassa, jossa jumalattomuus yltyy ja kristinuskosta luovutaan kaikissa länsimaissa yllättävän nopeassa aikataulussa. Meidät on kutsuttu olemaan maailman valkeutena ja maan suolana. Tänä pahana aikana se vaatii meiltä rohkeutta ja monilta maailman kristityiltä valmiutta olemaan myös marttyyri, jos Adonai Yeshua niin säätää. Oma kokemukseni Daavidin psalmista Ensimmäinen kokemukseni tapahtui keväällä 1973 asuessani Jeesus-kommuunissa kuuden muun kristityn nuoru...

Pohdintaa Sapattina 1.9.2023

Kuva
Voi miten suloisia ovatkaan eläimet pieninä poikasina!  Sellaisia ovat myös kaikki ihmislapset vauvoina. Mistä kaikki luodut ovat saaneet alkunsa? Tuo kysymys on aina askarruttanut ihmisiä. Luojamme on itse vastannut kysymykseen sanoen, että hän on luonut kaiken Sanallaan. Kaikki näkyväiset ja näkymättömät maailmat, taivaat ja taivasten taivaat ovat hänen kättensä tekoja. Myös me jokainen olemme hänen käsialaansa ja hän on alussa luonut ihmiset yhteyteensä. Kaikki suru, yksinäisyys, pelko, sodat, sairaudet, nälkä, ahdistukset ja kuolema tulivat maailmaan ja myös meidän osaksemme, sillä saimme esivanhemmiltamme perinnöksi synnin ja kuoleman. On suurta armoa, että ahdistuksemme on täällä maailmassa vain lyhyt aikainen. Sen jälkeen me siirrymme ikuiseen olinpaikkaamme. Kaikella millä on alku, on myös loppu! Tämä planeetta, jossa asumme ja myös ympäröivä tähtitaivas tullaan kadottamaan, koska se on turmeltunut ja ne on alunperinkin luotu vain määräajaksi. Tämä ilmenee jakeista: Ps. 10...