Pohdintaa Sapattina 28.7.2023
Useimmat taiteilijat olettavat Uuden Jerusalemin olevan kuution muotoinen. Uskon sen olevan neliöpohjainen kartio, jonka korkeus on sama kuin sen sivun pituus. Näen sen olevan saman kaltainen kuin jotkut pyramidit, pelkästään esteettisistä syistä. Mikäli uusi maapallokin pyörii, niin pyramidin muoto soveltuu siihenkin paremmin. Ah, miten mahtava tulevaisuus meillä Korkeimman lunastamilla pyhillä onkaan! Tuo Jesajan kirjan jae 65:17 kertoo todellakin taivaista monikkomuodossa, mikä tarkoittaa tätä ensimmäistä taivasta eli maan ilmakehää ja sen ympärillä olevaa tähtitaivasta eli avaruutta. UT:n mukaan paratiisi on kolmas taivas. Ilmestyskirjassa on jae 21:1 seuraavan sisältöinen: >>Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ole.<< - Kopioimani taiteilijan kuva on sikäli erikoinen, että siinä näkyy suuria järviä, joiden olemassa olo on mahdollista myös uudessa maassa(?) S...