Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2024.

Pohdintaa Sapattina 29.11.2024

Kuva
Ainoa ja todellinen este ihmisen pelastuksen tiellä on hänen epäuskonsa. Sen seurausta on lukuisat eri synnit, joista on  pitkät luettelot Raamatussa, etenkin UT:ssa. Epäuskon syy on siinä, etteivät ihmiset  luota Luojansa rakkauteen ja siksi he mieluummin elävät synneissään. Mitä kauemmin ihminen elää synneissään, sitä kauemmaksi hän eksyy pimeyteen ja  lopulta hän ei usko edes minkään Luojan olemassaoloon! Pelastuksen saamisen edellytyksenä on, että ihmisen täytyy  uskoa Luojamme olemassaoloon ja kääntyä pois synneistä. Tänä Uuden Liiton aikana meidän tulee sen lisäksi uskoa Adonai Yeshuaan syntiemme sovittajana ja seurata häntä! Ihmiskunnan keskellä on meneillään pelastusoperaatio   Sitä on jatkunut siitä alkaen, kun esivanhempamme karkoitettiin Paratiisista. Jokainen ihminen unelmoi päästä sinne, missä on lepo, rauha ja rakkaus. Me tarvitsemme rakkautta, hyväksyntää ja henkilöä, joka ymmärtää vaikeutemme ja ongelmamme. Sellaista, joka voi meitä auttaa ju...

Pohdintaa Sapattina 22.11.2024

Kuva
Nykyisen rauhattoman maailman keskellä on tärkeää viettää aikaa hiljaisuudessa ja odottaa apua Yehowah Elohimilta! Aika, jossa nyt  elämme tulee Adonai Yeshuan profetian mukaan vain pahenemaan. Karttakaamme joukkomedian lietsomaa hysteriaa, sillä se palvelee tämän maailman ruhtinasta ja siksi se laatii kaikkein järkyttävimmät uutiset ansaitakseen niistä rahaa. Siksi se on Mammonan palvelija! Hiljaisuus ja levollisuus ovat tärkeitä   Sielun ja hengen hiljentyminen Adonai Yeshuan seurassa on voiman ja rohkeuden lähde kaikissa elämämme tilanteissa. Me todella tarvitsemme hengen voimaa ja rohkeutta päivästä päivään ja etenkin vanhetessamme, jolloin normaalien vaikeuksien lisäksi meitä kohtaavat kehon heikkous ja monenlaiset elintasosairaudet etenkin länsimaissa, joissa elinajan odote on hyvin korkea.   Monet Adonai Yeshuaan uskovat ovat nuoruudessaan eläneet epäterveellistä elämää ja sitä kauemmin, mitä myöhemmin he ovat tulleet elävään uskoon. Tuon epäterveen elämän jäljet ...

Pohdintaa Sapattina 15.11.2024

Kuva
Käydessäni 13.11. ruokakaupassa ja tultuani sieltä ulos, tuli eräs nuori mies luokseni ja kysyi, että saako hän rukoilla puolestani(?) Kerroin olevani tunnustava kristitty ja että hän saa   toki  rukoilla. Hän laittoi molemmat kätensä toisen kämmeneni päälle ja rukoili terveyttä luetellen useita eri sairauksia, joista yhtäkään ei minulla ollut! Koska hän ei kysynyt, että mitä sairauksia minulla on, niin  en kertonut niistä hänelle. Kiitin häntä sanoen, että on aina hyvä rukoilla ja olen ollut uskossa jo 72 vuotta. Hän oli noin 30-vuotias. Lopuksi toivotin hänelle:  "Siunausta elämääsi Adonai Yeshuassa! Emme koskaan rukoile liikaa   Koska minulla ei ollut kiire minnekään, niin annoin nuorukaisen rauhassa rukoilla. Lopuksi hän kysyi, että tunsinko lämpöä(?) Vastasin etten tuntenut, vaan rauha lepää ylläni. (Rauha lepäsi ylläni jo ennen tuota rukoustakin.) Hän oli nuori uskossaan ja siksi en opastanut häntä kysymään ihmisiltä ensin, mitä sairauksia tai ongelmia ...

Pohdintaa Sapattina 8.11.2024

Kuva
On hyödyllistä tutkia lähemmin, mitä Raamatussa kerrotaan kahdesta eri henkipersoonasta, nimeltä Pimeys eli Yö ja Valkeus eli Päivä . Huomaamme samaa lukua eteen päin lukiessa, että fyysiset valot: aurinko, kuu ja tähdet luotiin vasta neljäntenä päivänä, joten ne eivät tarkoita hengellisesti samaa. Olivatko Pimeys ja Valkeus alussa yhdessä?   Ei suinkaan yhdessä, mutta  he olivat ikään kuin erilaisia veljeksiä.  Sen käsityksen saan jakeesta 1. Moos. 1:4. Ei heitä muuten olisi pitänyt eristää toisistaan. On spekuloitu, että jo tuolloin alkoi ennalleen asettaminen eli ennallistaminen, mikä jatkuu kautta koko Raamatun, aina siihen saakka, kunnes kaikki on ennalleen asetettu.   Jotta jotain voidaan  asettaa  ennalleen, pitää sitä ennen olla tilanne, että on poikettu aiemmin olleesta oikeasta olotilasta, jonka ymmärrän olleen harmoninen ja sopusointuinen. Tapahtuu kuten aiemmin PC:ssä: On jostain syystä jouduttu haitalliseen vikasietotilaan ja pitää pal...

Pohdintaa Sapattina 1.11.2024

Kuva
  Meitä Adonai Yeshuaan uskovia odottaa ihana aikakausi, jos vain kilvoittelemme uskossa vahvoina loppuun asti!  Me täällä lännessä  olemme oppineet lapsesta alkaen siihen, että meidän tulee ahkeroida  opinnoissa voidaksemme saada juuri meidän kykyjämme vastaavan ammatin ja työpaikan, jossa voimme antaa oman panoksemme koko yhteiskuntamme parhaaksi. Se vaatii paljon ponnistelua jo nuorena  ja koko yhteiskunta muuttuu jatkuvasti siten, että ihmisiltä vaaditaan jatkuvaa kouluttautumista myös työelämän aikana. Ihmisiltä vaaditaan nyt aiempaa enemmän henkistä sietokykyä, muistia ja kärsivällisyyttä. Monet jäävät tuon vaativan koneiston ulkopuolelle eri syistä. Syitä ovat esim. taloudelliset vaikeudet lapsuuskodissa, sairaudet ja vammaisuus. Sodat, luonnonkatastrofit ja liika velkaantuminenkin vaikuttavat siihen. Miksi valitsin Siberian tiikerin kuvaan?   Se on kaikista kissapedoista voimakkain ja kykenee elämään arktisissa oloissa. Voimme oppia siltä askeettisu...